jenni

Äiti, mistä ruoka tulee?

  • Äiti, mistä ruoka tulee?

Liha ostetaan kaupasta ja maito kylmähyllystä ja vihannekset kerätään vihannesosastolta. Monikaan ei ajattele mistä ne ovat tulleet. Joku on ne kasvattanut jalostukseen, ennen kuin ne ovat kauppojen hyllyille päätyneet. Ruoka voi loppua, uutisoi Uusi Suomi. Niihän se voi.  http://www.uusisuomi.fi/raha/52236-max-schulman-ennustaa-seuraava-ruokakriisi-talvella-2013  Eipä sitä kukaan ajattele, että kuinka riippuvaisia olemme. Ahdistusta aiheuttaa jo kauppojen epänormaali aukioloaika pyhän takia. –Iik, kauppa on kiinni! Mitäs nyt puuttuva tuorejuusto illallispiirakkaan? Kaikki on pilalla! Kuinkas sitten, jos kauppa olisikin auki, mutta tavarat puuttuvat? Ostoksia olisi rajoitettu tai saisit tapella jauhopussista? Veikkaan, että olisi täysi kaaos ja maailmanloppu.

Maanviljelys ja karjatalous on ajettu Suomessa ahtaalle jo nyt. Kuinka sitten, kun sato epäonnistuu muualla maailmassa, kun Suomi on ostoviljan ja -lihan varassa? Mitään kauhukuvia ei kannata maalata, mutta olisi hyvä pysähtyä miettimään tätäkin. Arvoon arvaamattomaan voi nousta pienikin peltotilkku, jossa voi jotain viljellä. Maaseudulla elävät pärjäävät luultavasti paremmin, mutta miksei parvekkeellekin voisi pienen kasvimaan perustaa.

Asumme omakotitalossa maalla ja meillä on iso tontti, johon kuuluu pieni pelto. Pellolla on ollut muutamana kesänä kesälampaita. Lisäksi kesäkanat ovat munineet yli oman tarpeen munia. Mitään rahallista hyötyä siitä ei ole saanut, lähinnä kuluja enemmin. Yksi tärkeimmistä asioista on ollut, että lapset oppivat mistä ruoka tulee. Kananmunan on oikeasti muninut kana ja liha on oikeasta eläimestä. On eläimistä ollut myös iloa. On hauska seurata lampaiden kirmailua pellolla. Todellakin ne osaavat hyppiä neljällä jalalla, kuten lasten ohjelmassa, "Tomi Traktori". Kun häkkikanalasta haetut kanat kokivat elämänsä ensimmäisen sateen, en ikinä unohda sitä näkyä; neljä kanaa jähmettyneenä vieretysten lumoutuneena tuijottamassa taivaalle.

Kun tuli syksy, niin eläimet oli teurastettava. On ehdottomasti helpompi syödä ”tuntematonta” lihaa kaupan lihatiskistä. Toisaalta ei voi tietää mitä eläin on kokenut. Mietin asiaa siltä kannalta, että haluaisinko itse lyhyemmän ja hyvän elämän vai pitemmän ja mahdollisesti huonon. Valitsisin kyllä lyhyemmän ja onnellisen. Voin olla sataprosenttisen varma, että häkkikanalasta ”pelastetut” kanat olivat onnellisia.

 

Tänä kesänä kanoille järjestyy syksyn tullen talvehtimispaikka, joten munan saanti on talvenkin yli turvattu! :)

 

Jenni

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

"If you eat, you´re a partner in agriculture".

Aiheeseen sopivat kuvat:
http://t0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSYPijjcn0...

http://clubs.ncsu.edu/agiclub/Club%20Shirts_files/...

Terveisin, MMK/agronomi ja maanviljelysteknikko (talikkoteknikko)

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79745-joko-...

Veikko Vitikainen

Onhan se tietysti iloinen asia, että edes joku pitää eläimien puolta.
Täytyy myöntää että itse en pysty tappamaan muita eläimiä kuin kärpäsiä ja sääskiä. Muistan eräänkin tapauksen kun olisi pitänyt tappaa sokea kontiainen, eli maamyyrä. En voinut tehdä sitä, koska asetin itseni sen myyrän asemaan, ja ikäänkuin olisin tappanut itseni, jos olisin sen tehnyt. No, tästä asiasta kyllä riittäisi keskusteltavaa, mutta rajansa kullakin.

Käyttäjän TeppoVanamo kuva
Teppo Vanamo

Miksi se "sokea" kontiainen olisi pitänyt tappaa? Se on ihmiselle äärimmäisen hyödyllinen eläin. Mistä muuten tiedät, että se oli sokea? Ei kontiainen yleensä ole sokea, vaikka tällainen urbaani legenda kiertääkin kansan keskuudessa.

Onhan se joskus esteettisesti kurjaa, kun se tekee niitä kekojaan, mutta niiden vastineeksi se hoitaa pihan salaojituksen kuntoon joka kesä ja napsii palkakseen monenmoisia hyönteisiä, erittäin haitallisiakin.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Hyvä muistutus Jenni. Maailmalla ennustetaankin tulevan huonoja satoja. Ruoan hintaan odotellaankin jo nyt noin 6 %:n korotuksia, vaikka täyttä varmuutta satonäkymistä ei aivan vielä täysin ole.
Linkkisi kertookin uhkaavasta ruokakriisistä. Aiemmin vakautta ylläpitivät valtioiden luomat varmuusvarastot viljassa yms. Nyt valtiot ja teollisuus ovat luopuneet suurvarastoista ja siirtyneet toimimaan markkinaehtoisesti tilanteen mukaan. Kun nyt ruokavarastopuskureista on luovuttu, yksi kunnon maailmanlaajuinen katovuosi riittää nostamaan ruoan hinnan huippukorkealle, jolloin täysin tuonnin varassa elävät maat joutuvat ahtaalle. Kehitysmaista nyt puhumattakaan.
Ruokatalouskin on nyt siis täysin saatettu spekulanttien armoille. Epäilemättä ei aikaakaan, kun ruokakriisin myötä voidaan nähdä samanlainen markkinoiden kuohunta kuin mitä on nähty euron ympärille rakentuneessa kriisissä.
Jotain hyvääkin tuosta seuraisi. Tuolloin ainakin kotimaisen tuotannon arvo nousisi takaisin sille kuuluvaan arvoonsa.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

"Tuolloin ainakin kotimaisen tuotannon arvo nousisi takaisin sille kuuluvaan arvoonsa"

Ellei turhan iso osa kotimaan tuotannosta on jo loppunut siihen mennessä.. Juuri nyt ongelmana on sika- ja naudanlihatilojen erittäin heikko kannattavuus (hieman outoa kun ajatellaan karppauksen suurta suosiota) sekä sukupolvenvaihdosten aivan liian alhainen lukumäärä.

pekka numminen

Vakava ruokakriisi tarkoittaisi kaikessa kauheudessaan sitä, että Suomessa ruuan hinta voisi nousta 10 jopa 20%.

10-20% elintarvikkeiden hintojen nousu maailmalla aiheuttaisi suurta nälänhätää niissä maissa, missä ihmisten tuloista jo nyt lähes kaikki menee ruokaa.

Itse käytän tuloistani ruokaan noin 10%, joten 20% korotus tähän osuuteen olisi melko pieni.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen

Hyvä kirjoitus muuten, mutta..

"Mietin asiaa siltä kannalta, että haluaisinko itse lyhyemmän ja hyvän elämän vai pitemmän ja mahdollisesti huonon. Valitsisin kyllä lyhyemmän ja onnellisen. Voin olla sataprosenttisen varma, että häkkikanalasta ”pelastetut” kanat olivat onnellisia."

Ei eläinten inhimillistäminen oikeasti kerro mikä niille on hyväksi :)

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Mietin tuota lähiruoan ideaa. Lähellä tuotetun ruoan myyntipuoteja on nyt kai useampia noussut. Kävin Heinolan liikennemyymälän yhteydessä olevassa.

Sain laadukasta ruokaa ja juomaa, mutta mietin sitä että komeassa lihatiskissä ei kauppa näyttänyt käyvän lainkaan siten kuin vaikka lihaosastolla Prismassa tai Citymarketissa. Saattoi tietysti olla ajankohdankin vaikutusta, mutta miettimään jäin, että löytävätkö asiakkaat tällaiset lähiruokaa keskitetysti kaupittelevat. Vai menevätkö sittenkin lähimarkettiin.

Noista marketeista taas - itse asiassa joskus mietin, että kukahan tuonkin kaiken ruokatarjonnan syö. Syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiinkin.

Käyttäjän hpeltola kuva
henri peltola

Aikoinaan MoonTV:n juontaja Sasha lausui:"Maaseutua ei voi tuoda, ja hyvä niin." Kyseessä oli kaupunkilaisen irvailu keskustapuolueen vaalilauseelle. Se jäi mieleen, ja ärsyttää minua vielä tänäkin päivänä. Onnistunut provokaatio siis. Oliko hän tosissaan vai tajusiko sittenkin että mennessään mäkkiin, kaljalle tai vaikka vaatekauppaan hän oikeasti käyttää maaseudulta tuotuja hyödykkeitä. Vai onko maaseudun merkityksen ymmärtäminen noin lapsellisella tasolla kaupungeissa? En oikeasti usko niin mutta onhan noita tölväisyjä saanut lukea tasaiseen tahtiin mediassa.

Hyvä aihe.

Käyttäjän jenni kuva
Jenni Lavikka

Maaseudullahan asuvat yksinkertaiset pahalle haisevat landepaukut. ;) Varmastikaan kaikki eivät ajattele, että "maaseutu tekee sun kauppojen ruuat".
Sitä paitsi maanviljelijäthän elelevät EU-tuella! Aika metsään ollaan menty siinä, että jos joku vuosi viljelijä joutuu miettimään, että kannattaako sato korjata vai jättää peltoon. Toisaalta jos ollaan markkinoiden armoilla, niin sitten myös säiden. Joku on joskus eräälle viljelijälle todennut, että helpolla saatte toimeentulon, kun Jumala kasvattaa sadon! :)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Lapsena etsittiin kanan pesiä - kun ne halusivat munia muualle kun siihen laatikkoon mihin piti. Olen miettinyt joidenkin ihmisten maaseutuvastaisuutta - maksaa kuulemma paljon. Samalla rahamäärällä, mitä menee maataloustukiin taidetaan tukea Etelä-Euroopan maita, vuosittain. Entä jos kaikki ruoka tuotaisiin ulkomailta, niin mitä se vaikuttaisi vaihtotaseeseen. Ruokapula on luku sinänsä - paha ydinvoima onnettomuus Ranskassa - siinä se.

Meillä Tiedetilalla on kokeiltu jokamiehen huoletonta kasvien kasvatusta mm. sorapenkissä. Omatoiminen lähiruoka antaa uusia makuja ja jopa pienentää ruokalaskua. http://tiedetilanluontojapuutarha.posterous.com/

Jukka Mäkinen

Ennenvanhaan lehmillä, sioilla, lampailla ja kanoilla oli kaikilla oma nimi.
Nyt niitten kaikkien nimi on Pirkka. :(

Jouko Koskinen

Mansikki ja Heluna ~1943 http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/file...

Maailma on nyt pienempi - Lidl'issä sipulia Tasmaniasta alle euron kilo.
Uruqualaista sisäfilettä lentorahtina - ei pakastettu eikä paha hinta.

Toimituksen poiminnat