jenni

Olet mitä teet vai teet mitä olet?

Sydämellään työtä tekevän hoitajan sydän särkyy, joka kerran kun kuulee ”kovan” hoitajan puheet, silloin kun vanhuksesta on tullut pakolla hoidettava hirviö. Toisaalta hyvä sydäminen on alttiina uupumiselle ja kyynistymiselle. Työlleen sokeutuu yllättävän helposti ja "hirviöhoitajat" voivat saada hyvät hoitajatkin käännytettyä. Tämä voi kuulostaa naiiville, mutta on täyttä totta. Olen kuullut monia tarinoita siitä, kuinka vastavalmistunut, uudelle avoin hoitaja, on ”koulittu” tekemään työnsä, kuten ollaan tehty parikymmentä vuotta jo. Ei yksi ihminen jaksa ryhmän painetta pitkään, hän joko alistuu tai lähtee pois. Olen myös miettinyt onko nämä "kovat" hoitajat olleet ennen niitä hyviä, mutta uupuneet?

Inhoan ikärasismia, enkä halua nyt leimata nuoria ja vanhoja hoitajia tiettyyn muottiin. Itsekin saan usein osoittaa osaamiseni ja ammattitaitoni, ennen kuin saan sen hoitajan aseman ja arvostuksen, puhumattakaan esimies-aseman. ;) Toisaalta on hauska seurata kuinka vieraan ihmisen suhtautuminen muuttuu pikkuhiljaa, kun huomaa, että tämähän on hoitaja, eikä mikään ”hepsankeikka”. Eräs kerran totesi, että ”eihän siellä ole kun vanhoja mummoja ja nuoria hoitajia, ei ne osaa kaappia koota.” Silloin tuppasi vaan naurattamaan.

Olen miettinyt, että onko hoitajat tietynlaisia ihmisiä, että onko heillä jokin yhdistävä luonteenpiirre? Tein tunnelukko- testin http://www.tunnelukkosi.fi/ ja siinä sain ”uhrautuminen” vaikuttavammaksi tunnelukoksi. Tätä kohtaa on selitetty:  ”Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutusi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.” Olisi mielenkiintoista tietää onko useimmilla hoitajilla tällainen tunnelukko?

Ravintolassa kerran eräs tuntematon arvasi millä alalla olen töissä. Sosiaali- ja terveysala, koska katson ympärilleni ja huolehdin, että onhan kaikki varmasti kaikilla hyvin. Näinhän se on. Silloin oltiin kuitenkin vapaalla ja ”viihteellä”. Ei tarvise siis ihmetellä miten hoitajat tekevät työtänsä välillä ilman vessataukojakin, koska muut ensin!

Hauska on ollut myös seurata huumorimielessä hoitajien ulkonäköä ja pukeutumistyylejä. Olen löytänyt tästä kaksi ryhmää: "Luomut" ja "Huolitellut". "Luomut" pukeutuvat neuleeseen, tai mukaviin puuvillapaitoihin. Heillä on pitkät hiukset ponnarilla tai "pese ja pidä"- tyyliset lyhyet hiukset. "Huolitelluilla" on yleensä laitetut lyhyet hiukset ja pukeutuvat, joko räväkästi väreihin, taikka käyttävät merkkivaatteita. Itse taidan olla jokin sekoitus näitä kahta. :)

 

Oletko sinä huomannut, että voiko tietyn ammattikunnan edustajan tunnistaa olemuksesta, luonteesta tai ulkonäöstä? Vai vaikuttaako ammatinvalinta ulkonäköön?

-Olet mitä teet vai teet mitä olet?

 

Jenni

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän SirpaOllikainen kuva
Sirpa Ollikainen

Hyvä kirjoitus!! Mutta vähän liian yleistävä ja vanhempia syyllistävä asenne. Eivät kaikki uuvu tai leipiinny vaan toiset näkevät aina uusia mahdollisuuksia ja toimintatapoja.

Käyttäjän jenni kuva
Jenni Lavikka

Kuten sanoin, että inhoan ikärasismia. Eikä se ole iästä kiinni onko hyvä hoitaja vai ei, kyllä se on aivan jostain muusta. :) Tosiaan ennemminkin se on työpaikan ilmapiiristä kiinni. Esimerkki nuorista hoitajista vain kertoo mielestäni sen kuinka ryhmän paine voi saada hoitajat tekemään vastoin omaa etiikkaansa. Ehkä haluan etsiä jotain selitystä sille miksi hoitajasta tulee tyly, koska onhan hoitotyö raskasta.

Toimituksen poiminnat