jenni

"Minun äitini on ihana, mutta vähän lihava"

”Minun äitini on ihana, mutta vähän lihava.”, kirjoitin ekaluokalla äitienpäiväkorttiin ja enkä ymmärtänyt olenkaan miksi opettaja suuttui ja moitti, ettei äitini ole lihava. Äitini oli niin sanonut, niin eikö se olisi totta? Minulle äiti oli ihana ja rakas, mutta ”lihava” rimmasi runoon hyvin.

Daily Lifessä julkaistussa otteesta kirjasta, ”Dear Mum”, on eräs tytär kirjoittanut mitä haluisi sanoa äidille ennen tämän kuolemaa. http://www.dailylife.com.au/life-and-love/parenting-and-families/when-your-mother-says-shes-fat-20130604-2nnxq.html . Koskettava ja ajatuksia herättävä kirje on suomennettu seuraavasti Vau.fi sivuilla:

”Rakas äiti, 

Olin seitsemänvuotias, kun minulle selvisi, että sinä olet lihava, ruma ja kamala. Siihen asti olin elänyt siinä luulossa, että olet kaunis kaikin puolin.

 

Muistan, kun selasin vanhoja valokuva-albumeita ja ihailin kuvia, joissa seisoit veneen kannella valkoisessa olkaimettomassa uimapuvussasi. Näytit kuvassa säkenöivältä, aivan kuin elokuvatähdeltä. Kaivoin aina mahdollisuuden tullen valkoisen uimapukusi vaatekaappisi viimeisestä nurkasta ja unelmoin ajasta jolloin olisin itse niin iso, että voisin käyttää sitä. Unelmoin ajasta, jolloin olisin samanlainen kuin sinä. 

Kaikki muuttui sinä iltana, kun olimme laittautuneet parhaimpiimme ja olimme lähdössä yhdessä juhliin. Sinä sanoit minulle: 

”Voi kun sinä olet hoikka, kaunis ja ihana, ja minä olen näin lihava, ruma ja kamala!” 

En ensin ymmärtänyt mitä tarkoitit.

”Et sinä ole lihava”, vastasin, mutta sinä jatkoit: 

”Voi kultaseni, kyllä minä olen lihava. Olen ollut lihava lapsesta asti.” 

Näin opin läksyt, jotka ovat vaikuttaneet elämääni suuresti: 

1. Olet lihava, sillä äidit eivät valehtele.

2. Läski on rumaa ja kamalaa.

3. Kun kasvan isoksi, näytän samalta kuin sinä. Niinpä minustakin tulee lihava, ruma ja kamala. 

Vuosia myöhemmin muistelin edelleen keskusteluamme. Kirosin sinut siitä, että tunsit itsesi epäviehättäväksi, epävarmaksi ja arvottomaksi. Olit elämäni ensimmäinen ja tärkein roolimalli. Siksi uskoin samojen piirteiden koskevan myös itseäni. 

Jokainen irvistys peilikuvallesi, jokainen elämäsi mullistava ihmedieetti ja jokainen syyllisyyden kera nautittu leivos oli todiste siitä, että naisen on oltava laiha ollakseen kelvollinen ja arvokas. 

Kuten sinä myös minä olen tuntenut koko elämäni ajan olevani lihava. Ja koska olin lihava, olin myös arvoton. 

Vasta vanhempana ja itse äidiksi tultuani olen ymmärtänyt, että on epäreilua ja hyödytöntä syyttää sinua. Olen käsittänyt, että olet vain yksi oksa suuressa sukupuussa, jonka kaikki naisjäsenet on opetettu inhoamaan itseään. 

Ei mummikaan näyttänyt sinulle sen parempaa esimerkkiä. Hän oli koko 79 vuoden mittaisen elämänsä ajan aina jollakin dieetillä. Hän laittautui jopa postilaatikolla käymistä varten, ettei kukaan yllättäisi häntä ilman meikkiä. 

Muistan edelleen mummin reaktion, kun kerroit isäni jättäneen sinut toisen naisen vuoksi. Hän sanoi: 

”En ymmärrä miksi hän jätti sinut. Sinähän pidät huolta itsestäsi ja käytät huulipunaa. Olethan sinä ylipainoinen, mutta et sentään niin paljon.” 

Isä ei ennen lähtöäänkään helpottanut kamppailuasi kehonkuvasi kanssa. Kerran kuulin hänen sanovan sinulle: 

”Herran jestas, Jan. Ei se ole niin vaikeaa. Vertaa vain saatua energiaa kulutetun energian määrään. Sinun pitää yksinkertaisesti syödä vähemmän.” 

Tämä oli isän painonpudotusohje. Samana iltana valmistit kiinalaista päivälliseksi. Kaikki muut söivät annoksensa ruokalautasilta, mutta sinä olit annostellut ruokasi pikkuruiselle leipälautaselle. 

Siinä sinä istuit pienen lautasesi kanssa ja kyyneleet valuivat poskillesi. En sanonut mitään. Söimme ruoan hiljaisuuden vallitessa. Kukaan ei lohduttanut sinua. Kukaan ei käskenyt lopettaa pelleilyä ja hakea kunnon lautasta. Kukaan ei sanonut, että olit rakas ja että olit tarpeeksi hyvä sellaisena kuin olit. Kaikki saavutuksesi ja todellinen arvosi kalpenivat mitättömiksi, kun surit ylimääräisiä senttejä vyötärölläsi. Olit erityislasten opettaja ja kolmen lapsen äiti, mutta sillä ei ollut merkitystä. 

Oli tuskallista nähdä epätoivosi ja olen pahoillani, etten puolustanut sinua. Olin oppinut, että lihavuus oli sinun omaa syytäsi. Olin jopa kuullut isän kuvailevan kuinka helppoa painonpudotus oli ja silti sinä epäonnistuit siinä. Opetus oli, että sinä et ansainnut ruokaa saati sitten sympatiaa. 

Minä olin väärässä. Nyt vasta ymmärrän, millaista on kasvaa yhteiskunnassa, jossa naisen tärkein ominaisuus on hänen kauneutensa. Sama yhteiskunta määrittelee kauneusihanteet sellaisiksi, että niitä on mahdotonta saavuttaa. Tunnen tuskan, jonka näiden viestien sisäistäminen tuo tullessaan. Olemme oman itsemme vankeja ja rankaisijoita. Kukaan ei ole meille raaempi, kuin me itse olemme. 

Mutta äiti, tämän hulluuden on loputtava. Se loppuu meidän osaltamme nyt, sillä ansaitsemme parempaa. Päivämme ei tarvitse mennä pilalle siksi, että olemme tyytymättömiä omiin vartaloihimme. Eikä kyse ole enää vain meistä kahdesta. Meidän täytyy ajatella myös Violetia. Lapsenlapsesi on vasta kolmevuotias enkä halua, että hänen onnellisuutensa ja itsevarmuutensa vaarantuu negatiivisen kehonkuvan vuoksi. En halua, että Violet luulee kauneuden olevan hänen tärkein ominaisuutensa ja määrittelevän hänen arvonsa maailmassa. Meidän on näytettävä esimerkkiä, sillä Violet oppii meiltä, millaista on olla nainen. Meidän on näytettävä sanojen lisäksi myös teoin, että jokainen nainen on hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on. Jos haluamme että hän uskoo meitä, meidän on myös itse uskottava siihen. 

Vanhentuessamme menetämme tärkeitä ihmisiä onnettomuuksien ja sairauksien kautta. Heidän kuolemansa on aina yhtä traagista ja tuntuu aina tapahtuvan liian varhain. Olen miettinyt, mitä he olisivat antaneet saadakseen elää terveessä ruumiissa, ruumiissa joka antaisi heille vielä hetken lisää elinaikaa. Silloin reiden ympärysmitalla tai kasvojen juonteilla ei olisi merkitystä. Ruumis olisi täydellinen, sillä se olisi elossa. 

Sinunkin kehosi on täydellinen. Se mahdollistaa hymysi, joka sulattaa jokaisen sydämen ja naurusi, joka tarttuu kaikkiin kuulijoihin. Se antaa sinulle kädet, joilla halata Violetia, kunnes hän kikattaa. Kun murehdimme vikojamme, tuhlaamme samalla elämäämme. Meidän pitää yrittää arvostaa kehojamme ja kaikkea, mitä pystymme niiden avulla tekemään, eikä keskittyä halveksimaan ulkomuotoamme. Meidän pitää keskittyä elämään terveellisesti, lopettaa painomme murehtiminen ja jättää kielteinen kehonkuvamme menneisyyteen. 

Vuosia sitten kun katsoin kuvaa sinusta valkoisessa uimapuvussasi, viattomat lapsen silmäni näkivät totuuden. Näin rakkautta, kauneutta ja viisautta. Näin sinut äiti. 

Rakkaudella, Kasey XX ”       http://www.vau.fi/Perhe/Vanhemmuus/Aiti-on-lihava/

 

Ulkonäköpaineet ovat nykyään suuret. Tuntuu, että se koskee kaikkia naisten ikäluokkia. Se ei ole enää nuorten teinien pulma vaan koskettaa lapsesta vanhuksiin. 94-vuotias mummo on minulle harmitellut ja puristellut vatsaansa, kun nuorena hän oli niin hoikka ja hänellä on tällainen maha! Teinit salakuvaavat nuoren tytön olemattomia vatsamakkaroita jaettavaksi ja haukuttavaksi netissä. Suuren ilon aiheutti Britannian herttuattaren, Catherinen synnytyksen jälkeen jäljelle jääneen vatsakummun näkyminen mekossa. Toisaalta pelottavaa, että nykyään tarvitaan julkisuuden henkilöitä näyttämään mikä normaalia ja mille nainen saa näyttää synnytyksen jälkeen. Suomalaista naistensauna- kulttuuria täytyisi elvyttää, jossa näkyisi oikea nainen ilman pakkelia, kohotusta, litistystä ja pöyhötystä. Erittäin terveyttävää on myös käydä Gran Canarian uimarannalla, jossa voi nähdä monenlaista ja kokoista naista.

Suunnan on muututtava ja Kaseyn kirje äidilleen sisältää sen tärkeän opetuksen; äidit rakastakaa omaa kehoanne ja samalla opetatte tyttärennekin rakastamaan omaansa, sellaisena kuin se on ja sellaiseksi kuin se elämän aikana muuttuu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Uskoisin useimmilla naisilla myös ns. "oikeiden ongelmien" kääntyvän ulkonäköpaineiksi, sillä niistä on omalla tavallaan hyväksyttävämpää olla huolissaan. Monista asioista, joista sietäisi olla huolissaan, pidetään vaikkapa huonon naisen merkkinä. Samalla ulkonäöstä huolehtiminen antaa "luvan" olla huolehtimatta niistä oikeista ongelmista. Niin paljon on media täynnä vinkkejä ulkonäköä koskien, samalla se on luonut sallitun puhekulttuurin ulkonäöllisistä ongelmista. Jos samalla mitalla puhuttaisiin isommista murheista, olisi ne suuremmin näkyvissä. Hiljalleen on ollut näkyvissä avoimemmin puhetta stressistä, sen oireista ja tavoista helpottaa sitä, eli tervettä kehitystä nähtävissä - Harmillista toki, että median annetaan moiseen vaikuttaa niin paljon.

Tottakai itse ulkonäkökin aiheuttaa naisille paineita, mitataanhan sillä aivan liian usein naisen arvo - enkä puhu nyt markkina-arvosta, vaan ihmisarvosta. Jos ei ole riittävästi tehnyt niitä asioita ulkonäkönsä eteen, joita voi tehdä (ja keinojahan on loputtomasti), on mukamas jollain tapaa huono, itsekuriton ja kelvoton ihminen.

Toivottavasti, vaikka sinulle ulkonäkö voi olla pieni murhe, ymmärrät, minkälaisiin mittasuhteisiin se on laitettu maailmassa. Mutta hyvä asia on kyllä muistuttaa, että ulkonäkö on - ja pitäisikin olla - pieni murhe.

Toimituksen poiminnat