jenni

"Äiti, ei ne usko!"

Teini-ikäisten vanhempana ja hämmästyneenä kuinka vähän yläkoulumaailma on muuttunut omista kouluajoista, halusin kirjoittaa äidin näkökulmasta mietteitäni ensi viikolla olevan lasten oikeuksien päivä kunniaksi. Alakoululaisilla asiat vielä suhteellisen hyvin. Yläkouluun siirryttäessä lasten ja opettajajien ja henkilökunnan välille repeää kuilu. Vanhempien täytyy pieninkin asia varmistaa opettajalle. "Kyllä lapseni myöhästyi, koska bussi ajoi ojaan, aikuisten oikeesti." Nuoren suusta se olisi ollut valhe ja keksitty juttu. Vanhemman täytyy kaikki varmistaa, pitää olla vanhemman lupa sekä vanhemman allekirjoitus on pyydettävä lappusiin. Nuoren tulisi pikku hiljaa alkaa ottaa itse vastuuta opiskelustaan ja asioistaa. Kuinka tämä vanhemman "siunaus" , joka asialle tukee sitä? Ymmärrän, että nuoret kokeilevat kaikkea, rajojakin. Uskooko opettaja, että koira söi läksykirjan vai tuhosiko sen pikku -sisko vai oisiko ihan vaan kadonnut vaatekasojen alle? Seitsemännellä luokalla on molemmat vanhimmat tyttäreni todenneet, "äiti, ei ne usko!" ,jos on pyytänyt lasta itse kertomaan opettajalle esim. hammaslääkäri käynnistä. Yritän kasvattaa lapsia elämää varten ja pikku hiljaa hoitamaan itse asioitaan. Meillä keskustellaan asioista, kuunnellaan toista ja perustellaan mielipiteitä. Tukeeko tämä useinkin epävarman nuoren kehitystä olettamus, että lapsi puhuu paskaa? Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvostavasti. Kuinka käy, kun yläkoulusta siirrytään ammattikouluun tai lukioon? Nuoren otettava vastuu omasta opiskelusta ja asioistaan itse.

Kun muistelen omia yläaste aikoja, tulee mieleen kokemus, että olimme karjalauma, jota ohjattiin luokasta toiseen. Kukaan opettaja ei oikeastaan edes tuntenut sinua ja kiinnostusta oli juuri sen verran, että kun olit hiljaa ja pärjäsit kokeissa. Minulla on tuntuma, että lapsen oikeuksia pohditaan enemmin alakoulussa ja varhaiskasvatuksen puolella. Mielestäni se on näkynyt myös toiminnassakin. Myös yläkoulun puolella tavoitteena on mm. itsenäinen ja aktiivinen oppilas. Yläkoulua tulisi kehittää erikseen kohtaamaan nuoret ja miettiä kuinka koulu voisi tukea tuon ikäisen itsenäistymistä paremmin ja lisätä kouluviihtyvyyttä nuorten osallistumisella ja vastuuta antamalla. Tällä Wilma- aikakaudella se taitaa olla muisto vain.

Kaikki kunnioitus yläkoulun opettajille, ei ole helpoin ja arvostetuin työ, hatun nosto sille! Samoin kuin monessa muussakin työssä, on niitä kyllästyneitä, kyynistyneitä ja väsyneitä, mutta on teissä niitä helmiäkin! Lapsen maailma lehdessä 11/2014 oli haastateltu entistä erityisopettajaa. Hän kertoi saaneensa aikuiseksi kasvaneelta ja elämässä pärjänneeltä oppilaaltaa fbviestin, että "Kiitos, kun annoit ymmärtää, että olen vahva".

Lasten oikeuksien päivä on 20.11.2014. Monelle tulee mieleen muiden maiden lasten asiat sekä ajatus, että Suomessahan on lapsilla kaikki hyvin. Kyllä Suomessakin on parannettavaa ihan perusoikeuksissa, puhumattakaan paljon puhutusta lastensuojelun tilasta. Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki, toteaakin ”Lasten kuulemisessa ja osallistumisen mahdollisuuksissa meillä on vielä paljon parannettavaa. Myös poliittisten päätösten vaikutukset lapsiperheisiin tulisi arvioida nykyistä paremmin”, https://www.unicef.fi/tiedotus/uutisarkisto/2014/unicef-kutsuu-kaikki-liputtamaan-lapsen-oikeuksien-puolesta-2011/

 

Lippu salkoon lasten ja nuorten puolesta!

Jenni

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Hyvä blogi, joka laittoi ajattelemaan, kun on noita jälkikasvuja samassa tilanteessa. Itse asiassa kaiken vastaus ovat nuo törkeät ja osaamattomat miesopettajat. Meidän kaikkien isovanhempien ja vanhempien pitää toimia yhdessä ja aikaan saattaa sellainen superhyvä tilanne, että ainoastaan ja vain naisopettajat kykenevät hoitamaan toimeaan kuten pitää.

Toimituksen poiminnat